Sisällön tarjoaa Blogger.

Esittelyssä: Kolmen tytön koti


Tavarathan sain paikalleen jo ensimmäisenä viikonloppuna, kun muutto oli tehty. Oikeastaan se on aina ollut tapana, että tavarat saadaan mahdollisimman nopeasti omille paikoilleen. Tätä tietenkin edesauttaa, että rakastan järjestelemistä paljon. Nyt ajattelin esitellä meidän uuden kodin. Se on ihana, raikas ja pohjarakenteeltaan meille oikein sopiva.
Uusi koti on rivitalo ja asunto löytyy kahdessa kerroksessa. Ovesta sisään astuessa päästään pieneen tuulikaappiin, johon on kätevä jättää kuraiset kengät ja märät ulkovaatteet kuivumaan näin talvella. Väliovi eteisen ja huoneiston välissä on erittäin kätevä kissoja ajatellen. Ei tarvitse pohtia, onko se kissa nyt ulko-oven takana vai jossain muualla sisään tullessa. 


Alakerrasta löytyy olohuone, keittiö ja pieni vessa. Olen aina ihastellut avokeittiötä ja miettinyt sen mahdollisuuksia. Jotenkin näin lasten kanssa on mahtavaa, että keittiö löytyy samasta tilasta olohuoneen kanssa. Ruokaa tehdessä, kukaan ei jää yksin ja ruuanlaiton lomassa pystyy ihan hyvin juttelemaan. Siivoamisen kanssa sama meininki.
Lisäksi meiltä löytyy pikkuruinen takapiha ja terassi. Kerkesin jo haaveilla omasta pienestä minipuutarhasta. En tiedä, onko se minun kohdallani uhka vai mahdollisuus, mutta lukemalla ja opiskelemalla sekin varmaan luonnistuisi.








Portaat hieman jännitti minua ensin. Kuinka lapset oppisivat kulkemaan näitä portaita liukastumatta. Kieltämättä itsekin olen joutunut opettelemaan askelten harkitsemista. Onneksi on keksitty liukuesteitä, joita laitan jokaiseen portaaseen. Portaiden alapuoli pääsi kerralla heti käyttöön. Se toimii tällä hetkellä kissojen valtakuntana ja sieltä löytyy heille tarpeelliset tavarat, hiekkalaatikot ja ruokakupit.


Yläkerrasta löytyy kaksi makuuhuonetta, joista isompi meni lasten käyttöön. En itse tarvitse makuuhuoneeseen sen kummempia asioita, kuin sängyn ja yöpöydän. Lapsille sen sijaan tarvitaan leikkitilaa, joten tämä oli ehdottomasti paras ratkaisu. Yläkerrasta löytyy myös suihkutilat, toinen vessa ja pyykinhuoltoasiat. Lisäksi meillä on sauna!
Ah, sauna! En ole liiemmin koskaan ollut saunaihmisiä, mutta kun tapasin tämän hetkisen mieheni (lue: saunahulluni), olen alkanut itsekkin pitämään saunan tuomasta rentoudesta. Olenkin välillä pitänyt itselleni niin sanottuja hemmottelu- ja rentoutusiltoja saunan kera. Siitä tulee varsin rentoutunut olo!




Lapset ja minä tykätään meidän uudesta kodista. Vaikka pakollisen muuton aiheuttama stressi toi mieleen, ettei kivaa, meille sopivaa kotia ei tule löytymään, koska asunto josta meidän täytyi muuttaa oli niin valtavan ihana. Se tuli kumminkin kuin salaman iskusta löydettyäni vuokrailmoituksen tästä asunnosta. 
Jos rahasta puhutaan. Uuden asunnon etsimiseen olin laittanut melko korkean hintatason. Päätin kumminkin tuolloin, että mielummin terveys kuin halpa, mutta huono asunto.
Raha on tärkeä elementti jokaisen arjessa. Rahalla saa kivan mielenkohotuksen muutamiksi sekunneiksi, mutta itse saan enemmän mielihyvää siitä, että voin vaikuttaa jollain tapaa ympäristön terveyteen kuluttamalla vähemmän. Jokainen "melkein-heräteostos", jonka jätän kumminkin kauppaan, on minulle lottovoittonumero jolla saan pidemmällä tähtäimellä maailman parhaan olon! Tälläisistä asioista sekä hiilijalanjäjestä, ajattelin kirjoittaa myöhemmin.

Ei kommentteja