Sisällön tarjoaa Blogger.

Kuinka paljon maksaa Curly Girl -metodin aloittaminen? - Minun tuotteeni ja hinta


Viikko eletty jo kiharapäänä ja annettu hiusten kostua ja muotoutua. Huomasin, että minulla olikin melko kuivassa kunnossa hiukset ja päätin tämän metodin myötä leikkauttaa hiuksia kunnolla. Kasvatusprojekti keskeytyi, mutta se ei haittaa. Pääasia, että saan hyvinvoivat hiukset. 

Kun olin tutkinut tarpeeksi aihetta, oli seuraavana vaiheena ostaa CG-metodiin sopivat tuotteet. Näin opiskelijana hinta mietitytti. Käytin kumminkin melko loppuun muut shampoot ja hoitoaineet (mies saa käyttää loput), jonka jälkeen tottakai oli ostettava uusia.


Eli valitsin omiksi tuotteikseni alkuun nämä;

  • XZ:llän persikkanektari -hoitoaine
  • Garnie Fructis Hoitovoide, aloe air-dry cream
  • Loreali Studio Line -muotoilugeeli
  • Organic Shopin hiusnaamio

Näillä olen päässyt oikein hyvin alkuun ja toistaiseksi hiuksenikin ovat näistä tykänneet. Hoitoaineella hoidan pesemisen ja samaa käytän myös vaikuttamisessa ja hoitamisessa. Olen pessyt huolellisesti ja huolimattomasti hoitoaineen toisen kerran jälkeen pois. Olen hieman testaillut kumpi on omalle hiukselleni paras vaihtoehto.

Garnierin hoitovoiteen jätän hiuksiini ja sen olen kokenut todella hyväksi. Lisäksi sen tuoksu on huumaava. Olen myös tehnyt hoitovoide-vesiseoksen tästä, jota olen käyttänyt freesailuun.

Geeliä olen käyttänyt muotoiluun. En vielä hallitse sen jaloa taitoa, mutta harjoittelen ja annan ensin hiuksieni kosteutua muista tuotteista. Organic Shopin maskia käytän silloin tällöin hoitavana tuotteena. 

Kuten alussa mainitsin, hinta mietittytti minua tämän aloitettua. Mutta omien laskujeni mukaan näiden hinnaksi tuli yhteensä 16,55 euroa. Lisäksi, jos valmista tuotetta ei löydy kaapista niin Final Washin tein Herbinan syväpuhdistavalla shampoolla, joka maksoi muistikuvani mukaan alle 5 euroa. Eli 20 eurolla pääsee hyvin alkuun!



Tein kumminkin hutiostoksen aloittaessani. Olin ostanut Varpu Avocado -hoitoaineen pesua varten. Suihkun jälkeen naamaani kihelmöi vietävästi ja se punoitti. Kunnes muistin, että olen allerginen avokadolle ja se nähtävästi näin ulkoisestikin saa minut allergisoimaan.

Jos jotain tuli opittua niin se, että kannattaa välttää vain sitä avokadoa kaikessa.

Harmittaa, kun ei saa tuotteita käytettyä loppuun, mutta onneksi voin laittaa tuotteet kiertoon muille kenelle ne sopii. Lisäksi olen pohtinut luonnonmukaisia vaihtoehtoja tuotteille, mutta ensin menen näillä ja testailen myöhemmin muiden loppuessa niitä luonnonmukaisia tuotteita enemmän.

Mitä tuotteita te käytätte CG-metodissa? Jaa omat suosikkisi kommenttikentässä!

#slowmorning - Taannoin katsottu elokuva sai villeimmätkin unelmat tuntumaan mahdollisilta


Katsoin taannoin elokuvan nimeltä Walk. Ride. Rodeo. Elokuva perustuu tositarinaan, kun naisten rodeomestari halvaantuu vakavassa auto-onnettomuudessa, mutta pääsee vielä tekemään rakastamansaa asiaa.

Hevosen selkään ja kilpakentille.

Pitkään aikaan mikään elokuva ei ole syttyttänyt minua tällä tavalla. Elokuva on täydellinen tositarina siitä, että mitä vain ikinä päätätkin se voi olla mahdollista. Kaikki on kiinni sinusta, sinun asenteestasi ja tavastasi elää.

Ihannoin elokuvan päähahmoa Amberley Snyderiä.

Elokuva sai itselleni aikaan vahvaa tunnetta siitä, että minäkin voin onnistua ja edistyä niissä asioissa, joita oikeasti tahdon. Vaikka saattaakin pelottaa, ettei edistyminen tuota tulosta, aina pitää yrittää ja uskaltaa. Sitä paitsi harjoittelu tekee mestarin. Jostain syystä elokuva toi minulle niin paljon pontta, että ne villeimmätkin unelmat alkoivat vaikuttamaan mahdollisilta.

Tarvitaan kumminkin aikaa ja pohdintoja, mutta ne ovat oikeasti mahdollisia!

Tässä teille siis vahva leffasuositus sunnuntaille, sen löytää Netflixistä. Kannatan ehdottomasti katsomaan. Vaikka aihe onkin hevospohjainen, etkä perusta hevosista, sen sisäinen sanoma on täydellinen jokaiselle ihmiselle ja elämän osa-alueille.

Curly Girl -metodi ja sen aloittaminen


Curly Girl -metodi on nyt iso sana somemaailmassa ja se otti myös osaa omaankin arkeen. Tutustuin aiheeseen hitaasti sen ison tietopaketin takia ja aloitin vasta sitten.

Itselleni hiuksien hyvinvointi on ollut todella tärkeää jo pitkän aikaa. Olen jättänyt värjäämisen ja oma värini alkaa olemaan jo aika hyvällä mallilla. Kerran vuodessa olen tämän oman värin kasvattamisen aikana ottanut vaaleita raitoja kampaamossa, freesaten väriä. En myöskään suorista tai föönää hiuksiani kotioloissa, enkä omista kumpaakaan laitetta enää. Nyt halusin aloittaa tämän metodin ja katsoa kuinka hiukseni käyttäytyvät tämän aikana.

Olen halunnut pitkään jo kiharat hiukset. Harkinnut monesti permanenttia, mutta ylinmääräiset aineet hiuksissa ei kiehdo minua yhtään, joten se on jäänyt ottamatta pohdinnoista huolimatta. Suvussa meillä on kiharaa ja olen saanut osakseni edes hieman luonnontaipuisat hiukset. Metodiin lähdin kumminkin hiuksien hyvinvointien kannalta ja suora hiuksisetkin voivat ottaa osaa tähän yhtä hyvin.

Sitä paitsi olen seurannut suorahiuksisien muutosta ja he ovat saaneet tämän metodin avulla myös itselleen kiharat!


Lähtötilanne oli tämä.

Omistan melko keskipitkät ja paksut hiukset. Ennen metodia niskavillani olivat aina takussa. Lisäksi vihaan hiusten harjaamista, koska päänahkani on erittäin herkkä ja kampaaminen sattuu. Varsinkin jos on niitä pahamaisia takkuja. 

Metodissa onkin tarkoituksena, että hiuksia ei harjata kuivana. Vain pesujen yhteydessä. Takkuja ei synny kun hiukset voivat paremmin ja ovat hyvin kosteutetut. Ihan mahtavaa tälläiselle, jonka takaraivoa toisinaan koristi komea takkupesä! 


Final washin jälkeen.

Metodin aloittaessa tehdään Final wash, eli viimeinen pesu. Tein viimeisen pesun Herbinan syväpuhdistavalla shampoolla, jonka jälkeen läträsin todella paljon hoitoaineella ja selvitin takut suihkussa.

Curly Girl -metodissa käytetään hoitotuotteita, jotka eivät sisällä sulfaatteja tai silikoneja. Tuotteiden kanssa kannattaakin olla siis tarkkana. Todella laajat ohjeet ja tiedot löytyy Facebookin Curly Girl Suomi -ryhmästä. Kannatan liittymään siihen, jos meinaat aloittaa tämän metodin omille hiuksillesi.

Itse etsin vielä sopivia tuotteita omille hiuksilleni ja pellavasiemengeeli menee tottakai kokeiluun. Jokainen hius käyttäytyy eritavalla, joten tuotteiden testailu kuuluu tähän alun huumaan vahvasti.


Toisen pesun jälkeen

Siis apua! Minullehan ilmestyi toisen pesun jälkeen jo pientä kikkuraa ja tämä paranee koko ajan. Olen kokeillut erilaisia tuotteita ja toiset vaikuttavat hiukseeni paremmin, kuin toiset. Lisäksi hiukseni ovat äärettömän raskaat, jonka myötä päivän päätteeksi omistan jälleen suorat hiukset.

Katsotaan, kuinka käy kun leikkaan hiuksistani huonot latvat pois ja mitä nyt saankaan mieleeni kampaajan tai no, ystäväni eteen istuessa. Seurataan tilannetta ja kerrotaan myöhemmin lisää!

Hyviä ohjeita löytyy muuten tuon facebook-ryhmän lisäksi Yli pyykkivuorten -blogista, sekä Mutsis on -blogista. Kannattaa käydä lukemassa nekin. Heillähän on aivan ihanat kiharat!

Lempijuomani on kahvi

Kaupallinen yhteistyö Kaffa Roasteryn kanssa


Yksi lempijuomistani on kahvi. Rakastan sen makua ja tuoksua. Aloin juomaan kahvia teini-ikäisenä ja jo silloin rakastuin kahviin, jossa on tilkka maitoa. Mitään muuta se ei mielestäni tarvinnut. Tänäkin päivänä kahvi on yksi oleellinen asia arjessani.

Tapoihini kuuluu aamun ensimmäisinä hetkinä keittää kupillinen herkullista kahvia. Rakastan erilaisten kahvien vivahteita ja vaihtelenkin kahvin makua tummasta vaaleaan. Kahvin tuoksu on mielestäni henkeäsalpaava. 

Kun kirjoitan, juon kahvia. Kun piirrän, juon kahvia. Kun on tauko, haluan kahvia ja joskus vain siemailen ja nautin kahvin mausta. Kun ystäviä tulee käymään tarjoan tietenkin aina kahvia ja aloitan jokaisen aamuni keittämällä kahvia. 


Viime päivien aikana olen maistanut ja ihastunut Kaffa Roasteryn, lempeä voima -kahviin. Nimensä veroisesti maku on ihanan lempeä, mutta samalla kivan voimakas. Olen saanut mielettömän kivan fiiliksen juodessani tämän paahtimon kahveja, joita sain testattavaksi kaksi eri makua. Toinen niistä on El Cabro, joka on myös makuaisteille aivan ihana vaihtoehto.

Kaffa Roasteryn arvot kohtaavat myös omien arvojeni kanssa, joten kahvi saa mielestäni vielä paremman vivahteen, kun tietää, kuinka kahvi heillä valmistetaan. Heillä huolehditaan työolosuhteista ja toiminta on ympäristö ystävällistä. Me suomalaiset juomme maailmassa eniten kahvia, joten miksi emme joisi maailman parasta kahvia? - Mielestäni erittäin hyvä pointti.

Me suomalaiset rakastamme kahvia, joten miksi emme panoistaisi parhaaseen. Niin, eettisesti, kuin maunkin kannalta. Näiden maistelujen jälkeen Kaffan kahvit nousevat oman listani kärkijoukkoon.


Odotankin innolla toukokuun alkua, jolloin me Maitokahvimedian naiset pääsemme tutustumaan Kaffa Roasteryyn vielä paremmin. Maitokahvimedian instagramissa on herkullinen arvonta, juurikin näistä kahveista. Kannattaa käydä osallistumassa!

Kysymyksiä elämästä -haaste


Maitokahvimedian Always somewhere else -blogin Mira-Marie haastoi minut vastaamaan kysymyksiin elämästä. Kysymykset ovat ihanan mielenkiintoisia ja halusin tarttua tähän erittäin mielelläni. 

Mitä rakastat?

Rakastan tietenkin omia lapsiani valtavasti. Mutta samalla rakastan sitä, että saan toteuttaa haaveitani. Rakastan myös yksinoloa ja rauhoittumista, enkä halua tinkiä siitä, vaikka arki olisikin hektistä.

Missä olet tosi hyvä?

Mielestäni olen hyvä organisoimaan, niin arjessa kuin työtehtävissäkin.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Oma miesystäväni, mutta myös ne asiat, joista innostun paljon. 

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Uskaltaisin sanoa tähän kiire. Toisaalta se on kaksi jakoinen asia, mutta yleensä olen parhaimmillani kun kiire yllättää ja on paljon tehtävää. Kuten aikaisemmin mainitsin olen mielestäni hyvä organisoimaan ja käytän sitä paljon kiireen keskellä.

Mitä haluaisit oppia?

Haluan oppia lisää ompelemisesta, kierrättämisestä ja ekologisista valinnoista. Tätä harrastan jo tänäkin päivänä, mutta oppia voi näistä asioista jatkuvasti.

Mitä haluaisit tietää lisää?


Haluaisin tietää lisää itsestäni. Omasta hyvinvoinnistani henkisesti. Tiedänkin jo paljon, mutta lähes päivittäin saan tietää itsestäni aina hitusen lisää.

Mitkä unelmasi olet saavuttanut?


Olen löytänyt ammatin, jossa viihdyn. Teen myös hyväntekeväisyyttä, antamalla kodittomille kissoille sijaiskodin, sekä perustanut yrityksen.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?


Suunnitella kestävän ja ekologisen vaatemalliston. 

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?


Turvallisuus. Haluaisin maailmasta turvallisen paikan jokaiselle ihmiselle ja eläimelle.

Miksi sinut kannattaa tuntea?


Minut kannattaisi varmasti tuntea siksi, että rakastan auttaa ja kuunnella ihmisiä. En tuomitse ketään ja annan heidän olla omia itsejään.

Milloin viimeeksi teit jotain uutta?


Perustin luokkatoverini kanssa yrityksen. Yksi haaveeni, jota sain lähteä nyt kokeilemaan.

Onko jotain, josta sinun kannattaisi päästää irti?


Turha stressaaminen, ehdottomasti.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?


Ruokailu. Siinä olisi parantamisen varaa joka asiassa.

Millaisiksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?


Toivon tietysti, että saisin ihmiset tuntemaan itsensä seurassani iloisiksi ja olon, että kunnioitan heitä. 

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?


Elän mielestäni näiden kahden kombinaatiossa. Toisinaan olen itse oman elämäni ohjissa, koska on pakko. Mutta samalla asioita vain tapahtuu ja sekin sopii minulle yhtä hyvin.

Haluaisin kuulla tämän haasteen vastaukset Suvilta! Odotan innolla.

#slowmorning - Viisi voimalausetta sunnuntaihin ja siitä eteenpäin







Voimalauseet ovat olleet itselleni tärkeä arjen voimavara. Käytän niitä useasti mielessäni ja saan niistä valtavasti positiivista energiaa vaikeisiin hetkiin tai ajatusmaailmani korjaamiseen.

Itseään on helppo tampata alaspäin. Mutta olet juuri hyvä noin. Tiesitkö?

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiotasi hengittämiseen? Kannatan kokeilemaan. Hengittäminen rauhoittaa.

Olet ystävällinen ympärilläsi oleville. Miksi et olisi sitä myös itsellesi?

Arjen kiire voi viedä mennessään. Silloin kannattaa pysähtyä. 15 minuuttia päivästä pysähtymiseen ei petä sinua, pilaa päivääsi tai vie energiaa ollenkaan. Päinvastoin.

Lopussa on 7-vuotiaan tyttäreni itse keksimä runo, jonka ydin on todella mahtava. Sain jakaa sen teille luettavaksi. Olen valtavan ylpeä lapseni tavasta ajatella ja välillä saan itsekin loistavia ajatuksia lapseni kautta.

Aurinkoa todellakin riittää kaikille, joten miksi ei ystävyyttäkin?

Ihanaa sunnuntaita teille jokaiselle. 

Minä ja erityisherkkyys


Kun erityisherkkyydestä alettiin puhua paljon, jätin itse asian huomioimatta tarkoituksella. Ajattelin sen olevan jokin buumi, joka valtasi vain sillä hetkellä ihmisten mielen. Ajattelin, että en minä sellainen ole. Tiesin kumminkin ja tunnistin muutamia ystäviäni, jotka omaavat selvästi näitä piirteitä. Sitten päätin lukea Ihana herkkyys -kirjan ja tajusin, että monet asiat joita pidin itsessäni ehkä jopa outoina ja huonoina liittyivätkin tähän aiheeseen. 

Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermostollista ominaisuutta. Erityisherkkä ihminen tuntee voimakkaammin sisällään ja ympärillään tapahtuvat asiat. Kumminkin jokaisella ihmisellä on se oma herkkyysaste ja kaikki erityisherkkyyden piirteet eivät ole heissä. Ei minussakaan, mutta ne jotka ovat, on helpottanut tietoisuudellaan elämistä tässä elämässä. Alkaa tuntemaan omia rajojaan ja elämä tuntuukin paljon helpommalta kun tiedostaa, että se olen minä. 

Erityisherkkä.


Vihasin alussa omia piirteitäni. Sitä, etten viihdy tai jaksa olla isoissa ihmisjoukoissa. Pystyin kumminkin olemaan, mutta sen jälkeiset fiilikset ovat aina inhottavia ja uuvuttavia. Tunnen voimakkaasti toisen mielialan, vaikka hän ei edes kertoisi siitä. Tai lähinnä minun on helppo samaistua toisen ihmisen tunnetiloihin. 

Rakastan yksinoloa. Tänäkin päivänä seurustelen, emme jaa vielä yhteistä arkea täysin ja etenemme päivä kerrallaan. Vaikka seurustelen olen pitänyt kiinni siitä, että saan oman hengähdystaukoni, vaikka toista kovasti rakastankin. Sama on myös lasten kanssa. Kun minä voin hyvin, voi ympärillä muutkin ihmiset hyvin. Mielestäni tämä on fakta.

Aistiyliherkkyydet, eivät ole itsessäni niin vahvoja asioita, mutta huomaan että en pidä esimerkiksi tietyn tyyppisistä kankaista päälläni. Vaatekaappini sisältääkin niitä vaatteita, jotka eivät tunnu epämukavilta, eivät purista, valu, nouse tai jotain muuta todella epämukavaa. Olen näistä tarkka ja tiedän heti vaatetta kokeillessa onko se minulle hyvä vai huono. En lähde edes kokeilemaan yhtenä päivänä vaatetta, joka puristaisi väärästä kohtaa tai tuntuisi iholla epämukavalta. 

Vältän kipua niin paljon kun vain voin. Olen siis kipuherkkä. En pysty myöskään katsomaan kauhu tai liian jännittäviä elokuvia, koska ahdistun niistä. Sama käy myös uutisista ja yleensä jätänkin kauheimmat uutiset sodista ja ihmisten kuolemista siihen, että luen otsikon. 

Olen erittäin tunnollinen ja pelottaa, jos en sitä olisi tai tapahtuisi, jotain jonka takia en voisi tehdä esimerkiksi pyydettyä asiaa. Ne tilanteet ovat kamalia itselleni. Tunnollisuuspiirteestäni olen pitänyt aina ja se ei lähde kulumallakaan pois. Luovat asiat ovat itselleni henkireikä, musiikin kuuntelu ja soittimien pienet vivahteet laulun taustalla tuntuvat ihanilta ja saavat kylmiä väreitä aikaan. 

Kofeiiniherkkyyttä minulla ei ole. Ei sitten ollenkaan, rakastan kahvia ja onneksi voin sitä juoda ilman seuraamuksia. Sitten taas stressi, kiire ja liian monta tapahtumaan samanaikaisesti saavat minut uupumaan tyystin. Silloin tarvitsen itselleni rauhallisen hiljaisen paikan. Haluan olla puhumatta ja keskittyä johonkin omaan tekemiseen tai sitten ihan vain olla hiljaa. Joskus tälläisten tilanteiden jälkeen, pelkkä viestiin vastaaminen tuntuu kamalalta. Toisinaan näissä tilanteissa teenkin niin, että heitän kännykän pois näköpiiristäni ja keskitys johonkin aivan muuhun. Se tekee hyvää ja tekee varmasti jokaiselle noin muutenkin.


Luin tämän kirjan ja kävin näitä asioita läpi pikku hiljaa. Nyt tunnen itseni tämänkin kautta hieman paremmin ja tiedostan milloin minun kannattaa tehdä ja mitä. Tiedostan tapahtuman jälkeen olotilani, enkä stressaannu siitä olosta täysin. Olen alkanut pitämään isoissakin ihmisjoukoissa olemista, koska tiedän että se on vain väliaikaista ja saan sitten mahdollisesti levätä. Jos kumminkin arki on hektistä osaan tehdä kääntöliikkeen ja hiljentää vauhtia niin, etten kuormitu tilanteista enempää. 

Suvi kirjoitti myös erityisherkkyydestä blogistaan. Käy kurkkaamassa sekin!


Rakkaudella, Jonna

Olen Jonna ja juon kahvini maidolla - Blogini on osana Maitokahvimediaa

*Kaupallinen yhteistyö By Pinja


Huhtikuun ensimmäinen. Silloin on hyvä aloittaa alusta. Ensimmäinen päivä ja ensimmäinen teksti uuden osoitteen puolella. Kun tapaat uuden ihmisen on ensimmäinen askel aina esittäytyiminen ja tutustuminen. Niin ajattelin tehdä myös tämän blogitekstin kanssa.

Olen Jonna. 26-vuotias kahden lapsen äiti. Opiskelen tällä hetkellä sisustus- ja muotialan, artesaaniksi. Tarkemmin sanottuna, minua opetetaan muodin maailmaan ja valmistamaan vaatteita. Vaatteet ovatkin minulle yksi intohimo. Rakastan vaatekaappia, joka on käytännöllinen ja mukava, juuri minulle. Täydellisen vaatekaapin sisällön löytäminen on ollut pitkäaikainen prosessi, mutta nyt olen löytänyt jonkinlaisen balanssin tämän asian kanssa. 

Vaikka rakastan vaatteita, olen myös minimalisti. Vähensin tavaramäärääni syksyllä 2018 ja olo muuttui heti paljon kevyemmäksi. Kuin olisi saanut jälleen ilmaan keuhkoihinsa. Minulle tämä on ollut yksi elämäni kohokohdista. Haluan kuluttaa vähemmän ja elää enemmän. Huomasin, että pienelläkin tavaramäärällä selviää vallanmainiosti. Ja olenkin pitänyt siitä kiinni.


Minulle tärkeitä asioita ovat myös hyvinvointi. Varsinkin mielen hyvinvointi. Sairastuin vakavaan masennukseen vuonna 2017. Hain apua, sain apua ja nyt olen tässä. Paljon, paljon onnellisempana kuin ikinä. Haluan, ettei mielenterveysongelmat olisi enää tabu, vaan vertaistuki, jonka ansiosta pääsee jokainen ylöspäin. Vaikka se oletkin sinä itse, jonka täytyy tehdä se työ selviytyäkseen mielen tuomasta myllerryksestä, on vertaistuki kultaakin kalliimpi. Kuten myös hyvät ystävät. Tänä päivänä näistä asioista puhutaankin paljon enemmän ja se on ihan mahtavaa. 

Huonoina aikoina minua on auttanut kaikki luova ja kaunis tekeminen. Käsityöt, kirjoittaminen, valokuvaaminen ja piirtäminen on omat suosikkini, kun mieliala tuntuu matalalta ja tietysti muutenkin. Mieltä saa kohotettua varsin pienillä asioilla, kuten hengittämällä syvään ja ihanan hitailla ja rauhallisilla aamuilla kahvikupin ääressä. 

Minulle myös eläimet ovat tärkeitä arjessa ja minulla onkin yksi oma kissa. Lisäksi toimin sijaiskotina kodittomille kissoille. Eläimet tuovat arkeen ihanaa piristystä ja tutkittujen tietojen mukaan kissan silittäminen tuo onnellisuutta. Voin todeta tämän tutkimuksen paikkaansa pitäväksi.

Rakastan muuten kahvia. Kahvia maidolla. Nyt blogini onkin osuvasti osana ihanaa Maitokahvimediaa. Olen saanut kuvissa olevan *By Pinja -korun, joka kuuluu Maitokahvimedia Collection -sarjaan. Kannattaa käydä kurkkaamssa muutkin ihanuudet. Omani on Caramel Latte ja tämä oli ehdoton suosikkini!

Minulla on ilo jakaa teille myös alennuskoodi. Koodilla MAITOKAHVIMEDIA saa kaikista By Pinja - verkkokaupasta ostetuista tuotteista -20% alennuksen.

Tervetuloa seuraamaan blogiani! 

Rakkaudella, Jonna

Löydät minut instagramista nimimerkillä @jonnamariawallin ja facebookista Jonna Wallin Blogi