Sisällön tarjoaa Blogger.

Kuulumisia kiireestä, yrittäjyydestä ja itsensä kehittämisestä

Toukokuu on pitänyt sisällään paljon kiireitä. Koulussa tiukka tahti asiakastöiden kanssa ja lisäksi kaikki muut arjen askareet ja lapset. Johonkin väliin sujautan oman hyvinvointini ja toiseen miehen ja ystävien kanssa olemisen. Olen kumminkin erittäin tyytyväinen elämääni, vaikka vauhtia onkin ollut.

Olen nyt kokeillut pieni muotoisesti oman yrityksen pyörittämistä. Tein koulun työharjoittelun luokkakaverini kanssa perustetussa RuuTikki NYssä. Yrittäjyys on kiehtonut minua jo kauan ja nyt pääsin kokeilemaan sitä. Ja kyllä, pidin siitä. Rakastan pitää asioita järjestyksessä ja sitä tarvittiin tässä meidän ompeluyrityksessä. Lisäksi huomasin pitäväni ihan älyttömästi asiakaspalvelusta ja saatiin omilla positiivisilla asenteillamme asiakkaille hyvä mieli. 

Niiden korjattujen vaatteiden kanssa tietenkin.  

Koulussa on sujunut muutenkin hyvin. Sain tietää, että valmistun mahdollisesti jo tämän vuoden puolella, joka on ihan huippua juttu! 


Maanantaina käväisen vielä koululla, jonka jälkeen aloitan kesätyöt. Oli ihan mahtavaa saada kesätöitä ja vieläpä omalta alalta. Toivon oppivani paljon uutta ja kehittymään työntekijänä. Minulle on nyt tullut sellainen uramutsi-fiilis. Tahdon edetä työelämässä. Uskallan ollan pitkästä aikaa hieman kunnianhimoinenkin. Olen kumminkin jalat maassa, koska ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Jos jotain, niin sen olen oppinut.

Mutta aina saa unelmoida, suunnitella ja tehdä niistä totta.


Tämän kaiken arkihärdellin keskellä olen myös muistanut blogia. En ehkä julkaisemalla postauksia, mutta kirjoittamalla niitä valmiiksi. Minulla on suunnaton halu saada blogiani eteenpäin. Samalla tavalla, kun haaveilen työelämästä ja itseni kehittämisestä.

En kumminkaan halua ottaa kummastakaan paineita, vaan haluan edetä rauhassa opiskellen ja tunnustelen omaa tietäni. Minusta on ihanaa, että monen surkean vuoden jälkeen (masennus) pystyn näkemään tulevaisuuteen kirkkaasti.

Näiden kuulumisten myötä haluan toivottaa kaikille ihanaa lauantaita! <3

Ei kommentteja