Sisällön tarjoaa Blogger.

#slowmorning - Syksy. Lempivuodenaikani.


Rakastan syksyä. Syksyn värejä ja valonkajoja.

Vaikka syksy tekeekin minut yleensä hieman väsyneemmäksi, se ei haittaa. Pidän siitä silti. Se väsyttää, koska valo häviää pikku hiljaa ja alkaa pimeä vuodenaika. Nyt minulla on testissä kirkasvalolamppu.

Rakastan syksyä, koska siinä on paljon värejä. Kaunista ruskaa ja muita maanläheisiä värejä. Ne ovat kauniita.


Olen herkkä kylmälle, mutta syksyllä se ei haittaa. Tykkään pukeutua isoihin villapaitoihin ja kääriytyä viltin alle. Jostain kuulin, että masennukseen sairastuneen henkilön lempivuodenaika on yleensä syksy. Syksy siksi, koska yleensä muidenkin vireystila laskee hieman.

Kesällä kauniina päivänä, tunnen yleensä huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa lähteä nauttimaan tästä kauniista päivästä ulos. Syksyn tullen voi taas ihan hyvällä omalla tunnolla käpertyä sohvan nurkkaan, jos siltä tuntuu. Tai näin minä ajattelen.


Syksy myös inspiroi. Se saa inpiraatioita luovuudelle. Syksyn maisemia on ihana kuvata. Piirtää illan hämyssä ja opetella uusia asioita.

Olenkin tehnyt omille piirustuksilleni oman instagram-tilin, joka löytyy nimimerkillä @wallosart. Hyppää mukaan seuraamaan. Haluan oppia ja kehittyä. Se on tavoitteeni.

Mikä on sinun lempivuodenaikasi?

Mitä kuuluu CG-metodille?

Postaus toteutettu yhteistyössä Sweety.fi


Hetkeen en olekkaan jutellut teille hiuksistani. Toisaalta niille ei ole kuulunut sen kummempaa. Pesun yhteydessä laineet tulevat hieman esiin, mutta kuivuessaan ne suoristuu. Olen vaihtanut hoitoaineita ja ottanut shampoon käyttöön. En kumminkaan vaihda tuotetta suinpäin seuraavaan, jos tuote ei tunnu omalta. Käytän sen loppuun, kunnes ostan uuden.

Näinhän on aina parempi.

Hetki sitten avattiin uusi kotimainen verkkokauppa sweety.fi. Se pitää sisällään luonnonkosmetiikkaa ja ihania kauneusjuttuja. Sain heiltä testattavaksi shampoon ja hoitoaineen, jotka sopivat hyvin curly girl -metodia harjoittaville!


Kuvassa ensimmäisen pesun jälkeen sweetyn tuotteilla. Aika kiva! Harmi ettei hiukseni jaksa pysyä muodossa koko päivän. Täytyisi käyttää muotoilutuotteita, mutta ne ei tunnu omilta. Joten tällä mennään.

Pesukokemus oli myös miellyttävä, vaikka ensin epäilin hajusteettomuutta, mutta ei. Ne olivat mahtavia! Tuotteet ei sisällä sulfaatteja tai parabeeneja. Lisäksi tuoksuherkille tämä on oikein oiva valinta. Samaan tuoteperheeseen kuuluu suihkugeeli, joka tuntui myös oikein hyvältä.

Curly Girl -metodia olen itse toteuttanut rennoin ottein. Tulee lainetta tai ei tule, kunhan hiukset tuntuvat hyvinvoivilta ja puhtailta. Ja ensimmäisen kohdan tämä metodi onkin toteuttanut.

Niin ja ne takut ovat hävinneet!

Nämä Sweetyn tuotteet ovat luonnonmukaisia, joten kun niillä aloittaa pesun saattaa ensin hiukset hieman rasvoittua. Näin käy minulle, kun olen siirtynyt luonnonmukaisiin tuotteisiin, mutta kun niiden jatkoa käyttää tuntuu, ettei hiukset rasvoitu moneen päivään lainkaan. Tämän huomaan esimerkiksi myös kun olen siirtynyt sulfaattipitoisista tuotteista, ei sulffaattisiin. Kuten tässä CG-metodissa.

Onko muilla samoja kokemuksia?


Olen aina yrittänyt hiljalleen panostaa hiusteni kuntoon, mutta kasvot ovatkin saaneet kukkia ja kerätä likaa ihan rauhassa. Kyllä, pesen meikit pois ja kyllä, toisinaan pesen kasvot. Ja naaman rasvaus onkin ollut itselleni täyttä utopiaa. Toisin sanoen olen ollut todella laiska kasvojen pesijä. Mutta nyt olen sillekkin hiljattain tehnyt muutosta.

Piti vain ensin saada aamuinen naaman pesu omaan aamurutiiniin. Se on onnistunut hiljalleen. Illalla peseminen on huomattavasti helpompaa. Syystä, en tiedä. 


Sweetyltä löytyy tosiaan kaikkea kauneuteen liittyvää, eikä ihonhoitotuotteet ole pois listoilta. Sain hiusten hemmottelun lisäksi testiin kasvoveden ja aloe vera -geelin. Kasvovesi toi ihanan raikkaan tunteen kasvoilleni ja aloe vera -geelikin tuntui hyvälle. 

Aloe vera -geeliä ajattelin kokeilla vielä aftershave-tuotteeksi, koska se rauhoittaa ihoa. Tuote on muutenkin erittäin monipuolinen, esimerkiksi sitä voisi käyttää auringonpolttamaan ihoon. 


Minä täällä jatkan ihonhoitotoimien opettelua ja kuten curly girl -metodiin, niin omalle ihollekkin on löydettävä hyvät tuotteet. Hiukseni tykkää selvästi mahdollisimman luonnollisista vaihtoehdoista, mutta kasvoni iho reagoi niihin hieman negatiivisemmin.

Nyt kumminkin saan ilon jakaa teille ALEKOODIN sweety.fi verkkokauppaan. Koodilla Jonna25 saat -25% alennusta Sweetyn omista hiustenhoitotuotteista! Koodi on voimassa elokuun loppuun asti.

Kannattaa pysyä myös kuulolla minun instagramissa (@jonnamariawallin), johon tulee piakkoin ihana arvonta!